Kymmenen tuhatta vuotta sitten Kymijoen alue oli jääkauden jäljiltä vielä arktisen meren pohjaa. Vähitellen maan kohoaminen johti suolattoman Ancylusjärven muodostumiseen. Tämän sokkeloisen suurjärven vedet laskivat luoteisosastaan Pohjanlahteen. Päijänne muodostui noin 8000 vuotta sitten kumoutumalla Ancylusjärvestä. Tuolloin Kokemäenjoki oli Saimaan, Päijänteen ja Pyhäjärven yhteinen purkautumisreitti. Maan kohoaminen Päijänteen pohjoispuolella johti sitten Litorinakaudella 6000 vuotta sitten murtumaan nykyisen Vuolenkosken alueella, jossa Salpausselkä on matala. Valtavan luonnonmullistuksen myötä syntyi yhteys jo aikaisemmin mahdollisesti alueella olleeseen Voikkaan ja

meren väliseen Kymijokeen. Siihen aikaan, kun Kymijoki hoiti sekä Päijänteen, että Saimaan vesien juoksutuksen mereen, on virtaus ollut niin suuri, että Voikkaan kohdalla vedenpinnan arvioidaan ylittäneen metrillä vuoden 1899 tulvakorkeuden. Keltin alueella joki on niin syvässä kanjonissa, että se on kuljettanut vesimassat ilman tulvia.

Jääkauden jälkeisiä vaiheita:

A - Yoldiameren alkuvaihe. B - Yoldiameri n. 9500 vuotta sitten.

C. Ancylusjärvi n. 8500 vuotta sitten. D. Litorinameri laajimmillaan.

Esihistorialliselta ajalta 1100-luvun puoliväliin asti ei maastamme ole kirjallista tietoa. Vanhimmat Suomen esihistorialliset löydöt ovat peräisin ajalta 8000 eKr. Kyvikausi Suomessa jatkui aina vuoteen 1200 eKr. Arkeologisen aineiston perusteella ei voi kovinkaan hyvin tehdä päätelmiä asutuksen levittäytymisestä maassamme. Kymenlaakson vanhimmat arkeologiset löydökset ajoittuvat vuoteen 5000 eKr. (kivikirven Sippolasta). Kivikautisessa Suomessa oli asukkaita vain muutama tuhat, rohkeimpienkin arvioiden mukaan enintään 20 000. Suomalaiset levittäytyivät maahan perhekunnittain aluksi rannikkoalueille ja jokien suistomaille. Hämäläisten heimo on ilmeisesti syntynyt vasta Suomessa perheiden laajentuessa suvuiksi ja kyliksi. Hämäläisten katsotaan laajentaneen elinpiiriään etenemällä Porin seudulta Kokemäenjokea pitkin Keski-Suomeen. Ensimmäisten Kelttiin tulleiden erämiesten asuinpaikka oli varmaan kantakujan lahdekkeen rinteessä Keltinkosken alapuolella. Väestön kasvaessa alkoi peltoviljely ja silloin kylän ensimmäisenä asuinalueena oli Puolimäki eli nykyisen Kyttälän talon rinne ja erityisesti sen idänpuolinen osa. Vakituista asutusta alueella on ollut ainakin 1300-luvulta, todennäköisesti jo paljon kauemmin

Ruotsi ja Novgorod
Venäjän kanssa on ollut ristiriitoja kautta aikojen. Lännen suunnasta Ruotsi ja idän puolelta Novgorod pyrkivät kumpikin alistamaan Laatokan ja Pohjanlahden väliin jäävää aluetta. Keskiajan lopulle asti oli luonteenomaista länsimaistuneen Suomen asutuksen levittäytyminen kohti itää ja Karjalaa. Vähitellen alkoi muodostua Hämeen ja Karjalan raja ja kahakat tuntuivat jatkuvan Pähkinäsaaren rauhaan asti. Tuolloin v. 1323 sovittiin rajoista Novgorodin ja Ruotsin välillä. Ruotsin hallinto tuki laajentumispyrkimyksiä sovitun rajalinjan ulkopuolella. 1400- luvun lopulla Moskovan suuriruhtinas, julmuudestaan tunnettu Iivana III, oli kukistanut Novgorodin ja vaati nyt tiukasti Pähkinäsaaressa sovittujen rajalinjojen noudattamista. Kun tähän ei suostuttu, puhkesi Vanhaksi vihaksi nimetty sota 1495 - 1497. Venäläiset joukot hyökkäsivät Suomeen edeten Kymijoen yli aina Hämeenlinnaan asti. Olavinlinna ja Viipurinlinna kestivät vihollisen paineen mutta hävitys maassamme oli valtava ja kansan kärsimykset suuret. Tuon ajan riimikronikassa maamme kohtaloa kuvataan näin:

Autiona oli Karjala, Savo
Ja Hämettä puoli.
Niissä ei kuultu yhtään ihmissanaa
Ei ollut koiraa, kukkoa.
Ei kanaa.

Keltti- nimen historiaa
1400-luvulla Keltti- nimellä tarkoitettiin Keltti-Ruotsula kylää molemmin puolin Kymijokea. Asiapapereissa se esiintyy muodossa Kältis å minnen. Vanhan Euroopassa ja Brittein saarilla esiintyneen kelttiläisen kulttuurin kanssa nimellä ei ole mitään tekemistä. Historiasta ei löydy Keltti- henkilönnimeä. Tällä alueella pitkin jokivartta on useita paikannimiä, joissa esiintyy sana keltainen, tunnetuimpana Keltakangas Anjalankoskella, jonka mukaan on nimetty sikäläinen aluesairaalakin. Todennäköisimpänä nimen perustana pidetään Kymijoen l. keltaisen joen hiekan tai veden väriä. Joidenkin mielestä kyseessä on luontonimi, joka tarkoittaa huonoa maata. 1700-luvun kartoissa paikannimi on kirjoitettu muotoon Kieltis. Mahdollisuus, että sanan taustalla olisi ruotsinkielisen sanan, hjältis - sankari, muunnos, on kovin epätodennäköistä, sillä nimi Keltti on peräisin ajalta ennen ruotsinvaltaa. Paul Jyrkänkallio tiesi kertoa, että "keltti" tarkoittaa myös kirvestä.

Kyttälä vai Skyttälä?
Asutus Hämeeseen ja myös Keltin alueelle lienee alkujaan peräisin Kokemäenjoen suistosta. Paikannimet kulkevat ihmisten mukana ja uudisasukkaat käyttävät vanhoja tuttuja nimiä. Niinpä Ulvilan kunnasta löytyvät Kyttälän ja Tillolan talot. Kokemäen pitäjästä enemmän sisämaahan päin löytyy em. taloista polveutuneet samannimiset talot ja jopa Kyttälä-niminen kylä ja rautatieasema. Kokemäeltä löytyy myös Söyrinki- niminen talo. Vanajan alueella on Kyttälän, Söyringin, Tillon ja Hollerin talot. Tampereella on Kyttälä- niminen kaupunginosa muistona hökkelikylästä.

Vaellus näyttää jatkuneen Lammin kautta Hollolaan ja sitten nykyiselle alueelle Kuusaan- ja Keltinkoskien kalaisille paikoille. Lohi joutui pääsääntöisesti pysähtymään Kotkan Korkeakoskeen ja Anjalankoskeen jokivaelluksellaan. Vuoden 1556 luettelossa Jaakko Teitti kertoo Kuusankoskesta saadun lohja ja siikaa. Osittain saattaa kyse kuitenkin olla laskutaimenesta, joka kuuluu koko Kymijoen kalastoon.

Kyttälän nimi tulee varmaankin suvun kantaisien ammatista, uutisviljelysten kyttäämisestä eli kaskeamisesta. 1600- luvulla Iitin pappi muutti tilan nimen muotoon Skyttälä. Nimi tuo mieleen jousimiehen tai soturin. Kyttälän nimi otettiin suuren nimenmuuton aikana 1800-luvun lopulla uudelleen virallisti käyttöön sukunimenä. Talon nimi on maakirjoissa edelleen Skyttälä.


Lähdeaineisto:
Toim. Seppo Zetterberg: Suomen historian pikkujättiläinen, WSOY 1978
Tauno Kuosa: Jokamiehen Suomen historia, WSOY 1963
Carl Grimberg: Kansojen historia, WSOY 1966
Peter Englund: Suuren sodan vuodet, WSOY 1996
Peter Englund: Pultava, ArtHouse 1998
Emil Hietala: Ketju konui puheit! 1982
Jukka Vainio: Keltin jutut 1998
Ossi Seppovaara: Kymijoki, virran kohtaloita vuosisatojen saatossa, 1988
Aimo Halila: Iitin historia I, toinen painos 1988
Eero Niinikoski, Jari Talvisto: Kuusankosken kirja, Gummerus, 1997

Kuusankoskella 26.6.1999 Hannu Tapiovaara