Ensimmäiset keltin kylää koskevat maakirjat ovat peräisin vuodelta 1510. Silloisessa maakirjassa on luettelo kylän isännistä. Tuolloin kylä oli hiljainen muutaman savupirtin muodostama yksikkö tiettömien taipaleiden takana. Talot rakennettiin vieri viereen, mikä tietysti lisäsi tulipalojen vaaraa. Vanhan maapohjalle rakennetun asumuksen rapistuessa viereen rakennettiin uusi. Kesäisin asuttiin aitoissa, mutta talvisin ahtauduttiin nokisiin ja pimeisiin savupirtteihin, joihin kovien pakkasten ajaksi jouduttiin ottamaan myös eläimet.


Asiakirjoissa kuvataan talonpoikien elämää: "Kärysivät tiloillaan suuressa kurjuudessa". Talonpojat omistivat yhteisesti kylän rajojen sisään jäävän metsän. Suruton metsien hyväksikäyttö oli omiaan aiheuttamaan riitoja. Kestikievari kylässä kuitenkin oli. Valtion virkamiesten liikkumisen helpottamiseksi oli luotu valtakuntaan keskikievareihin eli tavernikkoihin perustuva järjestelmä. Ruotsin vanha maakuntalaki vuosilta 1347 ja 1442 velvoitti talonpojat ylläpitämään teitä. Asutuillakin seuduilla ne olivat kurjia kärrypolkuja. Vasta 1600- luvulla oli joitakin pääteitä saatu jotenkuten kelvolliseen kuntoon. Näistä ylimmäinen Viipurintie Haminan kautta Hämeenlinnaan kulki Keltin kylän poikki. Kestikievarista matkustajat kyydittiin kesäisin ratsastamalla tai soutaen ja talvella rekipelillä. Kievaritalot saivat kuljetusrasitteensa vastikkeeksi verovapauden.

Vuonna 1571 alkoi Pitkäksi vihaksi kutsuttu sota Venäjää vastaan. Venäjällä oli vallassa Iivana Julma ja Ruotsissa Juhana III. Puolin ja toisin tehtiin hyökkäyksiä ja erityisesti siviilit joutuivat erittäin julman kohtalon alaisiksi. Tuolloin annettiin määräys hävittää Viipuria ja Hämeenlinnaa yhdistävä tie Keltin alueelta, koska sen pelättiin helpottavan venäläisjoukkojen etenemistä. Sota johti talojen köyhtymiseen jo siksikin, että monet talonpojista otettiin armeijan palvelukseen. Talonpojilla oli myös raskas velvoite huoltaa seudulle sijoitettuja, usein hyvinkin mielivaltaisia sotaväenosastoja.

Keltin kohdalla venäläiset eivät päässeet joen yli. Sotaonni alkoi kääntyi Ruotsi-Suomen voitoksi, kun joukkoja saatiin johtamaan ranskalaissyntyinen Pontus de la Gardie, jonka johtamat joukot valtasivat Narvan, Viron ja Inkerin alueet. Rauha saatiin aikaan Täyssinässä vuonna 1595. Suomi eheytyi alueellisesti ja aloitti hitaan kasvunsa kohti itsenäisyyttä. Pohjanmaalla ja Savossa levottomat olot jatkuivat muutamaa vuotta myöhemmin nuijasotana talonpoikien ryhtyessä kapinoimaan raskaan verotaakan ja sotilaiden majoittamisen aiheuttaman rasituksen vuoksi. Kapinaa seurasi muun harmin lisäksi tuhoisa katovuosi (1601), jolle annettiin nimeksi "olkivuosi".


Lähdeaineisto:
Toim. Seppo Zetterberg: Suomen historian pikkujättiläinen, WSOY 1978
Tauno Kuosa: Jokamiehen Suomen historia, WSOY 1963
Carl Grimberg: Kansojen historia, WSOY 1966
Peter Englund: Suuren sodan vuodet, WSOY 1996
Peter Englund: Pultava, ArtHouse 1998
Emil Hietala: Ketju konui puheit! 1982
Jukka Vainio: Keltin jutut 1998
Ossi Seppovaara: Kymijoki, virran kohtaloita vuosisatojen saatossa, 1988
Aimo Halila: Iitin historia I, toinen painos 1988
Eero Niinikoski, Jari Talvisto: Kuusankosken kirja, Gummerus, 1997

Kuusankoskella 26.6.1999 Hannu Tapiovaara



© Keltin Nuoret