Suurvalta romahti Kaarle XII:n tultua valtaan; kuninkaan nuoruus houkutteli naapurivaltioita liittoutumaan, jonka johtavana hahmona oli Pietari I. Suuri Pohjan sota alkoi 1700. Ratkaisutaistelu käytiin Pultavassa kesäkuussa 1709. Ennen valtavaa yhteenottoa Ruotsi-Suomen joukot lauloivat kuudennen säkeistön virrestä 96:

On Herra apumme ja lohtumme,
tuo maan ja taivaan luonut.
Hän syömmen rinnas vahvistaa,
tai muuten tuho odottaa.
Turvaisna tässä seisomme:
Me lujaan pohjaan turvaamme.
Ken voisi meidät voittaa?

Pultavan kentällä kaatui kuninkaan miehiä yhdessä vuorokaudessa 6900 eli 35 % taisteluun osallistuneista. Vertailun vuoksi voidaan kertoa, että liittoutuneiden tappiot Normandian maihinnousussa oli 2500 miestä. Muutaman vuorokauden aikana kokonainen uljas karoliinien armeija tuhoutui. 49 500 sotilaasta pelastui kuninkaan mukana vain 1300, loput kaatuivat tai joutuivat vangeiksi. Kuningas pakeni Turkkiin vankeutta muistuttaviin oloihin.

Venäläiset hyökkäsivät seuraavana talvena Suomenlahden jään yli Viipuria piirittämään. Kaupunki auntautui sitkeän taistelun jälkeen. Kymijoelle venäläiset tulivat 1713.

Isoviha
Omien sotajoukkojen vetäytyessä pohjoiseen syntyi kivekkäiksi kutsuttuja sissijoukkoja. Sotaa leimasi siviileihin kohdistuva raakuus ja aikaa kutsutaankin isovihaksi. Yhdeksän miehitysvuoden aikana kansan kärsimykset olivat suunnattomat. Iitin kirkkoherra Paulinus joutui epäiltynä yhteistoiminnasta sissien kanssa virumaan kaksi vuotta tyrmässä. Toisaalta epäilivät kivekkäät hänen toimineen yhteistyössä venäläisten kanssa ja niin pappi joutui pakenemaan Jaalan metsiin sissien vihalta välttyäkseen. Papit olivat kansan johtajia, joihin miehittäjän raakuus kohdistui. Paulinuskin joutui kärsimään paalu- ja pyöräkidutusta Hämeenlinnan vankilassa.

Topeliuksen mukaan Suomi oli näinä vuosina vuodattanut paljon verta, se oli hylättynä jätetty pitkään, hirveään taisteluun. Se oli hävitetty, sorrettu, toivoton, kuolemaisillaan ja uupuneena ilman toivoa tulevaisuudesta. Pietari päätti jättää hyökkäämättä Ruotsin emämaahan, mutta Suomi joutui venäläisten miehittämäksi. Kaarle XII lähti käsittämättömään hyökkäykseen Norjan kautta Tanskaa vastaan. Tuolla sotaretkellä hän sai surmansa ja joukot vetäytyivät takaisin Ruotsin puolelle. Ainakin neljä kelttiläistä sotilasta paleltui hengiltä tuolla retkellä.

Vuonna 1721 solmittiin Uudenkaupungin rauha venäläisten sanelemin ehdoin. Kaikki Suomenlahden etelänpuoleiset alueet luovutettiin Venäjälle, samoin myös Kaakkois-Suomi rajan kulkiessa Virojoelta Stolbovan rauhan rajalle.

Kyttälän talo 1700-luvulla
1700-luvun alussa Kyttälän isäntänä oli Kalle Ristonpoika. Hänellä oli kaksi veljeä, Olavi ja Heikki. Olavi joutui sotaan ja Heikki katosi Ison vihan aikana. Heikin tytär Agneta meni naimisiin Pentti Laurinpojan kanssa. Vävypoika Pentti Laurinpojasta tuli isäntä taloon vaikka Agnetan veljen Mikko Heikinpojan olisi luullut saavan isännyyden kuin itsestään. Seitsemänkymmentävuotias vanha isäntä Kalle Ristonpoika asui pienessä pirtissä Kyttälän tilalla. Nyt käynnistyi dramaattinen vaihe Kyttälässä: tapahtui henkirikos.

Oikeudenkäynnin kirjojen mukaan Mikko valitti kärsineensä päänsärystä ja sydämentaudista ja siksi oli kirves lipsahtanut sisaren kaulaan. Todistajien mukaan Agneta-siskon maatessa kuolleena lattialla oli Mikko kirven kädessään lausunut "hee hee". Hän oli myös käyttänyt alatyylisiä ilmaisuja. Oikeudenkäynnin lopulla pelätessään menettävänsä taivasosuutensa, Mikko joutui tunnustamaan tapon, hän sanoi, että kerrankos akkoja piestään. Motiivina oli pelko siitä, että hän joutuu talosta pois kun tilan puolittamista suunniteltiin Ernest Arvidinpoika Kopan kanssa. Vastikkeeksi yhtiömiehen osuudesta Ernestin piti maksaa ruotusotilaan palkka. Tuon ajan mukaan rangaistus tällaisesta rikoksesta oli yksiselitteisesti kuolemanrangaistus. Jutun lopullinen päätös tehtiin Turun hovioikeudessa, mutta valitettavasti asiakirjat ovat tuhoutuneet tulipalossa. Todennäköisin rangaistus oli oikean käden katkaisu, mestaus ja teilaus kuoleman jälkeen. Teilauksella tarkoitataan raajojen murtamista teilinpyörässä. Asian selvittelyn yhteydessä tehtiin rikospaikkatutkimus ja pohjapiirustus Mikon rakentamasta talosta.

Vuoden 1722 henkikirjan mukaan kelttiläiset talot olivat varattomia tai rutiköyhiä. Kyttälässä asui tuolloin kuusi aikuista ja talon tilanne katsottiin "melko varattomaksi". Samasta vuodesta alkaen on käytettävissä iitin kirkon syntyneiden ja vihittyjen luettelot. Iitin kirkon haudattujen luettelo ja rippikirjat alkavat vuodesta 1736.

Pietari Arvinpoika Koppa teloi tilan toista puolta isännöivän Antti Jaakonpoika Kopan hengiltä vuonna 1735. Hän löi Anttia seipäällä, kun oli syntynyt riitaa oraiden laiduntamisesta. Pietari pakeni verityön jälkeen ja onnistui piileskelemään toista vuotta kunnes jäi kiinni Elimäellä. Hänet tuomittiin kuolemaan, mutta Turun hovioikeudessa tuli armahdus. Hän selvisi rahakorvauksin ja 40 raippaparilla. Pietari ei tapojaan muuttanut, vaan joutui myöhemminkin tappeluihin.

Kohti uutta sotaa Sivun alkuun
1730-luvulla Ruotsissa kävivät kovaa kamppailua poliittisesta vallasta nk. hatut ja myssyt. Hatut kannattivat merkantilistista ohjausta ja suojelupolitiikkaa talousasioissa myssyjen kannattaessa ankaraa säästäväisyyttä ja inflaation vastustamista. Hatut tukeutuivat Ranskaan, myssyt Venäjään ja toissijaisesti Englantiin. Hatut pääsivät valtaan ja Ranskan yllyttämänä lähdettiin valloittamaan aikaisemmin menetettyjä alueita takaisin. Ruotsin armeija oli ajastaan jälkeenjäänyt ja uskomattoman itseluottamuksen siivittämä.

Sodan alla Keltissäkin tapahtui. Kymijoen yli rakennettiin silta ja Latvalkan liikenne hiljeni. Sotajoukkojen mukana ilmaantui kaikenlaisia huonomaineisiakin majataloja ja tällaisissa näytti viihtyvän kruunun kasöörikin. Hänen seuraansa liittyi eräs naapurikylän mies. Pian kasööri katosi ja viranomaiset alkoivat kysellä hänen peräänsä. Koskaan häntä ei tutkimuksista huolimatta löydetty, mutta pian alkoi yksi talo oudosti vaurastua. Isäntä oli juovuspäissään myöhemmin kehuskellut tyhjentäneensä valtion rahakirstun. Kauan ei talo kuitenkaan pysynyt varakkaana ja isännällekin ilmaantui aikalaiskuvausten mukaan mielenterveyden ongelmia.

Keltti rajakyläksi Sivun alkuun
Sota meni alusta alkaen huonosti. Lappeenrannassa kärsittiin raskas tappio ja 1742 lähtivät etenemään alkuun rannikkoa seuraillen. Alkoi uusi venäläismiehityksen aika, pikkuviha jonka aikana venäläiset käyttäytyivät kurinalaisemmin kuin parikymmentä vuotta aikaisemmin. Maasta poistuessaan venäläiset talloivat kelttiläisten pellot, veivät heinät koko kylästä ja hevosen useasta talosta mm. Kyttälästä. Vaikka Keltti olikin pikkuvihan aikana sotaleirinä, ei papinkirjoista löydy tuolta ajalta merkintöjä vihollisen surmatöistä. Turun rauhassa uusi raja vedettiin Kymijokeen. Hamina, Lappeenranta ja Olavinlinna kuuluivat nyt venäläisille. Keltistä tuli rajakylä. Kymijoen länsipuolen asukkaita pelotti Venäjän valtaan joutuminen, sen uskottiin johtavan maaorjaksi joutumiseen.

Rajan siirryttyä Kymijokeen perustettiin kylään tulli ja rajavartioasema. Tullimies asui Kyttälässä. Helsingin pormestari Forsten teki esityksen kylään perustettavasta rajalinnoituksesta. Rajakylässä tapahtui myös salakuljetusta, viinapannuja myytiin Valkealaan mieluummin kuin vietiin pitäjänmakasiinille leimattaviksi. Joen toisella puolella asuvia ruotsulalaisia kutsuttiin ryssiksi, vaikka samoja ihmisiähän he olivat kuin ennen rajanmuutosta. Heinäkuussa 1747 Suomenlinnan rakennuttaja everstiluutnantti Augustin Ehrensvärd aloitti selvitysmatkan valtakunnan itärajan turvaamisen selvittämiseksi. Hän on muutamin sanoin kuvannut havaintojaan ja piirtänyt loistavia kuvia Kymenlaakson maisemista. Ehrensvärd kävi myös Keltin lossilla. Kylläpä Keltin alueen historia olisi muuttunut toisenlaiseksi, jos tänne olisi rakennettu maalinnoitus kuten suunniteltiin!

Kustaa III sota Sivun alkuun
Vuonna 1772 Kustaa III kaappasi Ruotsissa vallan ja hallitsi valistuneen itsevaltiaan ihanteiden mukaan. Lainkäytäntöä inhimillistettiin, kidutus kiellettiin. Parantaakseen kansansuosiotaan kuningas provosoi sodan Venäjää vastaan. 1789 venäläiset hyökkäsivät Savoon ja Porrassalmella saavutettiin legendaarinen torjuntavoitto. Ruotsinsalmessa laivasto sen sijaan kärsi tappion venäläisille, mutta Ruotsinsalmen toisessa taistelussa 1790 saavutettiin loistava merivoitto.

Sodan aikana Keltin yhden upseerin ja kahdentoista rajamiehen yksikköä vahvistettiin. Kustaa III kävi tarkastusmatkalla myös Keltissä ja hänen kerrotaan paljastaneen päänsä joen toisella puolella oleville venäläisille sotilaille. Nämä olivat ajan kohteliaiden tapojen mukaan vastanneen tervehdykseen paljastamalla oman päänsä. Kustaan sodan aikana käytiin myös maataisteluja ja Keltissä poltettiin koko Puolimäen talokatras, johon kuului parikymmentä eri taloa talousrakennuksineen.

Pakolaiselämää Sivun alkuun
Simo Erustinpojan kertomuksen mukaan toukokuussa 1790 tuli tieto, että Ruotsulan puolella lastataan venäläissotilaita veneisiin ylisoutua varten. Kelttiläiset naiset ja lapset pakenivat Ingin Järvenmäen aluskuusikkoon turvaan ja miehet taluttivat hevosia ja lehmiä turvaan. Osa eläimistä jouduttiin päästämään vapaaksi metsään, jossa ne jäivät ilmeisesti petojen saaliiksi. Ingissä ei ollut varsinaisia rakennuksia, joten pakolaiset joutuivat majoittumaan havumajoihin. Lattiahavujen päälle levitettiin vällyt lasten alustaksi. Vällyjen karvojen väleihin tiputeltiin rukiinjyviä, joita lapsia kehoitettiin noukkimaan ratokseen ja ruoaksi. Vähitellen pakolaisuuden myötä alkoi tulla myös puutetta ravinnosta; miehet yrittivät hankkia ruokaa metsästämällä ja naiset keräämällä lumen alta edellisvuotisia puolukoita.

Vanha mummo oli jäänyt lasten päivävartijaksi ja keitellyt aamuvellin. Hän oli työntänyt lapsille lusikat käteen neuvoen kovasti puhaltamaan ennen kuin suuhunsa pistävät. Mummo meni hakemaan lisää puita ja saman tien oli havumajaan tullut susi. Otus oli varmaan nälkäinen, koska se koetti kielellään lipoa velliä. Tällöin yksi lapsista oli koukannut lusikkaansa velliä ja napauttanut sitten puulusikallaan sutta kuononpäähän neuvoen:"Älä suullas syö, syö lusikalla!". Susi pelästyi saadessaan napakan iskun herkkään paikkaan ja kirmasi pakoon pelästyneen mummon huutojen saattelemana.

Tillolan taistelussa ruotsalaiset joukot onnistuivat työntämään venäläiset joen itäpuolelle. Kahdeksantuntisessa taistelussa kaatui ruotsalaisia yli sata ja venäläisiä vielä enemmän. Kausalan, Tillolan ja Keltin asukkaat määrättiin hautaamaan kaatuneet.

Katariina II taipui rauhaan, jossa alueluovutuksia ei tehty. Rauha solmittiin Värälässä parikymmentä kilometriä Keltistä etelään. Kustaa III:n kerrottiin olevan tyytyväinen sotavuosiin, vaikka rajat eivät muuttuneet, kaatuneiden ja tauteihin sortuneiden määrä oli suuri ja erityisesti kymenlaaksolaiset kärsivät isoja taloudellisia menetyksiä. Kuningas joutui attentaatin uhriksi paria vuotta myöhemmin.

Sodan jälkeen Keltin kylä jakaantui kolmeen ryhmään: Vanhalle paikalle Puolimäelle eli Kyttälänmäelle jäi Kyttälä, Eskola, Hietala ja ns. Leskentalo, osa muutti Pellontaustaan ja osa Iiskonmäelle eli Isolle mäelle. Kyttälä sijaitsi ennen paloa siinä, missä nykyään on Keltin koulun luokka. Palon jälkeen Kyttälä rakennettiin nykyiselle paikalleen. Sodan jälkeen venäläiset rakensivat Ruotsulaan maalinnakkeen. Sodan aikana kuoli 55 kelttiläistä.



Lähdeaineisto:
Toim. Seppo Zetterberg: Suomen historian pikkujättiläinen, WSOY 1978
Tauno Kuosa: Jokamiehen Suomen historia, WSOY 1963
Carl Grimberg: Kansojen historia, WSOY 1966
Peter Englund: Suuren sodan vuodet, WSOY 1996
Peter Englund: Pultava, ArtHouse 1998
Emil Hietala: Ketju konui puheit! 1982
Jukka Vainio: Keltin jutut 1998
Ossi Seppovaara: Kymijoki, virran kohtaloita vuosisatojen saatossa, 1988
Aimo Halila: Iitin historia I, toinen painos 1988
Eero Niinikoski, Jari Talvisto: Kuusankosken kirja, Gummerus, 1997

Kuusankoskella 26.6.1999 Hannu Tapiovaara