Suomen kohtalo ratkaistiin tavallaan Tilsitissä 1807 keisari Napoleon I:n ja Aleksanteri I:n rauhansopimuksessa. Ruotsalaisia ei saatu taivutettua ranskalaisten kanssa samaan ruotuun Englantia vastaan ja 1808 venäläiset hyökkäsivät Suomeen, alkoi Suomen sota.

 

Suomen Sodan (1808 - 1809) aikainen sotamies Svärd ja vaimonsa Lotta lähdössä sotaan. - Albert Edelfeltin piirros. Fänrik Ståls sägner, 1912.

Venäläiset hyökkäsivät kolmena kolonnana 21.2.1808 Ahvenkoskella, Anjalassa ja Keltissä. Venäläisiä joukkoja johti Keltin kohdalla ruhtinas Bagration. Pakkasta oli kolmisenkymmentä astetta ja rajavartijajoukot perääntyivät ilman taisteluja. Suomella oli riveissään sodan alkaessa 15 000 heikosti aseistettua sotilasta, jotka emämaa oli hylännyt. Venäläisillä oli loputtomat reservit ja ensimmäisen vuoden aikana 44 000 miestä aseissa. Sotatoimet pyyhkäisivät tällä kertaa Kymenlaakson yli nopeasti aiheuttamatta suuria menetyksiä. Vähitellen suomalaisjoukot joutuivat perääntymään Pohjanmaalle ja Oravaisissa kärsittiin raskas tappio. Vänrikki Ståhlin tarinat kertovat suomalaisten epätoivoisesta, urheasta taistelusta. Von Döbelnin joukot joutuivat perääntymään Ruotsin puolelle ja Gripenberg kirjoitti antautumissopimuksen venäläisten kanssa. Onkohan vanha iittiläinen sanonta "Solas ei sihlata eikä tählätä, siel vaa lalatah ja laukastah" peräisin jo tältä ajalta.

Kevättalvella 1809 Venäjä ilmoitti, että Suomi on liitetty keisarikuntaan. Porvoon valtiopäivillä suomalaiset vannoivat uskollisuutta Aleksanteri I:lle ja toisaalta keisari vahvisti heille heidän vanhat oikeutensa. Rauhansopimus tehtiin Haminassa syksyllä 1809. Suomen pääkaupungiksi nimitettiin Turun palon jälkeen Helsinki 1827. Helsinkiin perustettiin keisarillinen Aleksanterin Yliopisto.

Jo ruotsinvallan aikana oli tehty ensimmäisiä Kymijoen kanavointisuunnitelmia. Joen ollessa rajajokena jouduttiin suunnitelmat hylkäämään, mutta Suomen sodan jälkeen 1838 koskenperkaustoimikunnan luutnantti Favorin kartoitti jokiuomaa ja teki tutkimuksia Päijänne- meri- kulkuväylästä. Insinööriluutnantti Granfelt esitti sitten kanavointisuunnitelman, joka perustui tsaarin käskykirjeeseen. Suunnitelmaan kuului Urajärven kanavointi Keltinkoskien alapuolelle. Samoin oli ajatuksena kiertää Myllykoski ja Anjalankoski maakanavalla. Kanavasuunnitelma hautautui arkistoihin, koska mielenkiinto keskittyi 1860-luvulla rautatieverkon kehittämiseen. Kanavasuunnitelma on tosin otettu uudelleen esiin 1900- luvulla.

Talvipäivä Kymijoella - Kuusankosken yläputous ja Hölsän myllyniemi. Victor Westerholmin maalaus 1919.

Oolannin sota Sivun alkuun
Vuonna 1848 alkoi Pariisissa vallankumous ja Ranska julistautui tasavallaksi. Nikolai I käynnisti Suomessakin sensuuriasetuksia vaarallisten aatteiden ehkäisemiseksi. Venäjä joutui sotaan Turkkia, Englantia ja Ranskaa vastaan tappiollisessa Krimin sodassa ja tällöin myös Suomi joitui Oolannin sodassa 1854 - 55 sotatoimialueeksi. Loviisan Svartholma antautui taas kerran ilman vastarintaa. Linnoitus räjäytettiin raunioiksi mutta Helsingin Viaporin linnoitusta englantilaiset ja ranskalaiset tyytyivät pommittamaan laivatykeillään.

Krimin sodan aikana talvisin Keltinkin taloihin oli majoitettu rannikkovartioston sotilaita, jotka sitten kesäaikaan suojelivat rannikkoa engelsmannin hyökkäyksiltä. Kyttälässä asui pataljoonan komentaja ja miehet asuivat taloissa niin Keltissä, Lyöttilässä, Vilppulassa kuin Värälässäkin. Joukkojen kurinpitopaikkana oli Kyttälän tupa. Jos sotilas oli rikkonut sääntöjä, hänet toi paripatrulli päällikön tutkittavaksi ja rangaistavaksi. Alkuun päällikkö iski korvatillikan ja sitten määräsi raipat. Rangaistava sotilas pantiin penkille vatsalleen niin, että toinen patrullin miehistä istui niskan ja toinen jalkojen päällä. Jotkut huusivat jo ennen rangaistusta, toiset vasta kymmenen lyönnin jälkeen. Paatuneimmaltakin mieheltä pääsi parahdus, kun välskäri puhalsi suustaan viinaa selän haavoihin niiden desinfioimiseksi. Korkein rangaistus oli neljäkymmentä raippaa. Useille siitä tuli viimeinen matka, sillä haavat tulehtuivat ja sillä saattoi ennen antibioottien aikaa olla kohtalokkaat seuraukset.

Rautatietyömaa hätäaputyönä Sivun alkuun
Sodan jälkeen valmistui ensin lennätinjohto Viipuri - Hämeenlinna tien varteen ja sitten myöhemmin rautatie Riihimäeltä Viipuriin. Suomen ensimmäinen rautatie oli valmistunut joitakin vuosia aikaisemmin Helsingin ja Hämeenlinnan välille. Ratatyö tehtiin hätäaputyönä, kun jo monena vuonna oli ollut maanviljelyn kannalta erittäin ongelmalliset ja epävakaiset säät. Kevään tulo viivästyi useana vuonna niin, että kesäkuun alussakin ajeltiin reellä yli Urajärven kirkkomatkalla. Syyspakkaset tulivat jo elokuussa 1867. Seuraavana talvena koettiin Suomessa Euroopan viimeinen rauhanajan nälkäkatastrofi. Monin paikoin pikkutilallisten oli lähdettävä kerjuulle niin, että Keltinkin taloissa saattoi käydä kymmeniäkin kerjäläisiä päivässä. Ratatyömaalla päivän palkkana oli pari naulaa vehnä-kulijauhoa. Nikkari Nummelinin asunnossa asui tuohon aikaan ratatyömaan esimies, joka joutui joka aamu ottamaan töihin uusia miehiä yöllä kuolleiden tilalle. Hän oppi, että hitaasti liikkuvaa miestä ei kannattanut palkata, koska tällainen mies söi illalla palkaksi saamansa puuron raakana ja menehtyi sitten usein yön aikana vatsanpolttoihin. Nikkarikin joutui paaduttamaan mieltään seuratessaan nälkiintyneiden miesten tietä kerjuutieltä työmaalle ja sieltä sairastuvan kautta hautaan. Sanontana oli:"Ei se ole köyhyys, joka selän koukkuun vetää. Se on vilu ja nälkä." Kahtena talvena oli Keltinkin kylän kaikki miehet ja hevoset ajamassa täytemaata ratavalliin.

Voikkaan eli Kyöperilän koski helmikuun lopulla 1899 nähtynä itärannalta Mattilan kylän ja Oravalan hovin myllyjen maastosta. Victor Westerholm.

Rautatie kohtaa Kymijoen Sivun alkuun
Krimin sodan päätyttyä Venäjän tappioon astui vanhan keisarin jälkeen valtaan Aleksanteri II. Uusi keisari jatkoi itsevaltiaana, mutta nyt Venäjää alettiin uudenaikaistaa ja Suomikin muuttui nopeassa tahdissa virkavaltaisesta säätyläisyhteiskunnasta teollistuvaksi kansallisvaltioksi. Suomessa suurteollisuuden läpimurto tapahtui muuhun Eurooppaan nähden myöhään 1860 - 1870-luvulla. Tässä tapahtumassa Kymijoen valtavalla koskivoimalla on olennainen osuus. 1500- luvulta asti jokeen oli rakennettu jauhomyllyjä ja Kustaa Vaasan aikana sai alkunsa myös sahamylly. Periaatteessa joki kuitenkin virtasi vapaana aina suurteollisuuden alkuun asti. Keltinkoskessa olleen myllyn veivät jäät kevättulvan mukana ja kansan juttujen mukaan mylly jauhoi mennessään vielä Inkeroisten kohdalla. Tosiasiassa mylly hinattiin maihin lauttavalkaman suvannosta ja sen hirret käytettiin rakennustarpeiksi. Kehitys oli kiivasta kulttuurin, teollisuuden, koulutuksen, kunnallisuudistuksen ja lainsäädännön alueella. Muutos oli valtava ja tuolloin luotiin perusta monelle edelleenkin toimivalle virastolle ja teollisuusyritykselle. Rautatien ja Kymijoen kohtaaminen laukaisi kuumeiden taloudellisen toiminnan Kuusankoskellakin.

Kuusankosken rantamaille kohosi kaksi puuhiomoa vuoden kuluessa. Kilpailu oli kova. Kymintehtaan puuhiomon rakentamisesta ja käynnistämisestä Kymijoen itäpuolelle piti huolen kokenut teollisuusmies Axel Wilhelm Wahren. Tehtaan perustamistyö toi jokilaaksoon vilskettä. Tehtaan käynnistyessä v. 1874, neljässä asuntokasarmissa oli tilat neljällekymmenelle työläisperheelle. Vuosisadan vaihteessa työläisten omakotitalojen määrä oli 55, tehtaalaisille oli rakennettu seuratalo ja tehtaalle uusi konttori ja kauppatalo. 1883 rakennettiin ensimmäinen kansakoulu ja muutamaa vuotta myöhemmin kaksi upeaa Lars Sonckin suunnittelemaa kansakoulua. Kuusankosken puuhiomo puolestaan syntyi länsirannalle Carl Robert Mannerheimin saatua haltuunsa Ruotsulan kylälle kuuluneen Myllysaaren ja oikeuden saaren kummankin puolen koskivoimaan. Hän hankki myös kosken länsipuoliset maaomistukset, kapeat kaistat joen rannoilta. Valtion rautateiden tirehtööri Otto Alftan onnistui hankkimaan hallinnan Kuusankosken ylimpään putoukseen. Hän osti myös metsälohkon Lassilan talolta Voikkaankosken länsirannalta. Alftan kuoli 38-vuotiaana ja häneltä jäi työ kesken. Pitkien oikeustaisteluiden ja monimutkaisten kauppojen jälkeen Mannerheim sai tehtaan perustamiselle riittävät maaomistukset. Heinäkuussa 1873 aloitti Kuusankosken puuhiomo ja paperitehdas itärannan kilpailijoiden suureksi harmiksi toimintansa. Työväki asui aluksi paikkakunnan taloissa vuokralla. Vähitellen työläiset alkoivat rakentaa mökkejään Tähteeseen ja Kelttiin johtavien teiden risteysalueelle ja Kuusaanniemeen syntyi yhtenäinen kaavoitettu asuntoalue. Teollisuuden myötä ilmaantui myös ongelmia Kymijoen veden laadussa. Ilmiö havaittiin jo 1890- luvun lopulla.

Myös terveydenhoidon alalla alkoi tapahtua muutosta 1880- luvulla. Aikaisemmin sairaalat olivat valtion omistamia, mutta nyt alettiin suurempiin kaupunkeihin perustaa myös kunnallisia ja yksityisiä sairaaloita. Lääkäri Landzetti otti potilaita vastaan Iitin kirkolla apteekin kamarissa joka kuukauden ensimmäisen sunnuntain aamuna. Sitten kirkosta tultuaan potilaat kävivät hakemassa määrätyt lääkkeet apteekkarilta. Samoihin aikoihin alkoi Radansuussa toimia kätilöopin saanut "paarmuska" Ida Lehtokangas.

Elämää Keltissä 1800-luvun lopulla Sivun alkuun
Talonpoikaiset hautajaiset eli peijaiset olivat hartaita muistotilaisuuksia. Kuoleman lähestyessä sairaan luona valvottiin ja viimeisen hetken tullessa suljettiin ovet, ikkunat ja uunin pellit. Näin estettiin pahoja henkiä vaikeuttamasta kuolinhetkeä. Vainajan vierellä laulettiin ruumisvirsi, ruumis pestiin ja vietiin aittaan tai riiheen. Pesuvesi hävitettiin ja vainajan sängyn oljet poltettiin. Kalman haju poistettiin huoneesta katajanoksia polttamalla. Arkku oli usein valmistettu jo ennen kuolemaa ja arkkuun saatettiin laittaa tarve-esineitä vanhan tavan mukaan. Hautajaisiin kutsuttiin sukulaiset ja naapurit. Edellisenä iltana keräännyttiin ruumiinvalvojaisiin. Vainaja tuotiin tupaan ja kansi aukaistiin. Kynttilänvalossa syötiin raatorokkaa ja aamulla lähdettiin viemään vainajaakirkkomaahan haudattavaksi. Kirkolla hautajaiskansaa kestittiin ja jumalanpalveluksen jälkeen lähdettiin surutaloon peijaisiin. Pitoruokana tarjottiin perunakeittoa ja laatikkoa, puuroa, sianlihaa, lampaankäppää, kalaa, kehäjuustoa, pannukakkua. Juomana tarjottiin olutta ja viinaa. Haudalle pystytettiin koristeellisesti leikattu lankku tai puinen risti.

Vuosittaisista juhlista tärkein oli tietysti joulu, joka oli iloisen levon aikaa. Tupa koristeltiin pärekudoksella, puhtailla oljilla ja himmeleillä. Syksyn aikana valetut kynttilät loivat tunnelmaa. Pöydässä tarjottiin olutta, vehnäsiä, lihaa ja limppua. Joulurauhaa toteutettiin laukaisemalla metsän pyydykset. Jouluaattona saunottiin, eläimille tarjottiin heinät ja kaurat, parasta mitä talo saattoi tarjota. Isäntä luki sanoman Vapahtajan syntymästä. Ilta vietettiin leikkien ja tarinoiden. Jouluaamuna sytytettiin kynttilät ikkunoihin ja lähdettiin joulukirkkoon. Tapaninpäivänä nuoriso kierteli kylissä. Tapaninpäivän jälkeen oli vielä kolmas joulupyhä, mutta se poistttiin viranomaisten määräyksellä. Tarinan mukaan päätöksen tehnyttä virkamiestä kohtasi taivaan rangaistus. Joulupyhien katsottiin päättyvän nuutinpäivään ja nuoret kulkivat talosta toiseen laulan nuuttilaulua ja pyytäen kestitystä. Pitkien joulun pyhien jälkeen alkoivat "jyrkät viikot ja reikäleivät".

Laskiaisena rokkaa syödessä tai saunassa istuttaessa ei saanut puhua, muutoin kesällä paarmat ja sääsket purisivat. Pääsiäinen oli noituuden ja taikojen aikaa. Juhannuksena koristeltiin tupa koivunoksin. Pihalle rakennettiin lehtimaja koivunoksista. Aattona poltettiin tietysti ikivanhaan tapaan juhannuskokkoa ja leikkien ja laulaen valvottiin odottaen auringonnousua. Paimenjuhlaa vietettiin Mikonpäivän tienoilla paimenten lopettaessa karjassa käynnin. Köyrijuhlassa syksyllä vietettiin hedelmällisyyden juhlaa, jopa häät sovitettiin usein tähän aikaan. Köyrijuhlassa oli myös vainajien muistamisella keskeinen osuus. Köyrisaunan ensilöyly varattiin vainajille ja heille katettiin ensin ateriakin.

Tyypillinen suomalainen lauttapaikka 1800- luvulla. Matkakertomusten mukaan tällaista käytettiin mm. Keltin lossipaikalla.

Venäjä sodassa Turkkia vastaan Sivun alkuun
Aleksanteri II:n aikana Venäjä kävi sotaa Turkkia vastaan 1877 - 1878. Mukana sotimassa oli myös Suomen kaarti, johon kuului pataljoonan verran miehiä. Tappiona oli 24 kaatunutta ja 95 haavoittunutta. Suomalaiset olivat mukana marssilla yli Balkanin vuorten ja kärsittyään vilua ja nälkää, se pääsi kulkutautien riivaamana kotimatkalle. Matkalla kuljettiin Konstantinopolin ohi ja matkalta jäi muistoksi laulu:

Konstantinopolin portin päällä oli Turkin sulttaanin kuva
ja Suomen pojaat ne sanoivat, hyi saakeli kuinka se on ruma.


Suomessa ylitettiin kahden miljoonan asukkaan raja vuonna 1879 ja tuolloin joka viides oli tilapäisansioiden varassa.
Aleksanteri II sai surmansa 1881 attentaatissa Pietarissa.

Susiongelmia Sivun alkuun
Vielä 1800- luvulla sudet ja karhut olivat ongelmana Keltinkin alueella. Emil Hietalan isoisä kertoo olleensa talvella 1852 - 53 suonkuljetustyössä hevosmiehenä Kivistenojalla. Hänen turvanaan oli isokokoinen kolminkertaisella piikkipannalla varustettu Tommi-koira. Koira oli vanhojen ihmisten mukaan tabu eli sellainen, että sitä ei susi pysty tappamaan. Uskomus perustui siihen, että kun nuorikko koira saa ensimmäiset pennut ja sitten eri pentueissa aina yhdellä aikaisempaa pienemmän pentueen niin viimeisessä pentueessa on vain yksi pentu. Tämä viimeisen pentueen ainokainen on tabu. Tommi oli sarjan kolmastoista, hyvin ruokittu iso pentu. Ajomatkalla kolme sutta hyökkäsi. Ensimmäinen tavoitteli hevosta, mutta pelästyi miehen huutoa. Toisen paiskasi Tommi alleen purren suden kurkun auki. Kolmas hyökkäsi Tommin niskaan muttei päässyt piikkipannan vuoksi käsiksi koiran kurkkuun. Mies sai suden hätistetyksi koiran kimpusta hevospiiskan avulla. Koira hyökkäsi samantien hetki sitten hevosta kiusanneen suden päälle purren sen kurkun auki. Haavoitetut sudet yrittivät vielä koiran kimppuun, mutta mies pelasti koiran heittäen sen hevoskuorman päälle. Sudet painuivat metsän pimentoihin. Kylään päästäessä koira loikkasi kuormasta painuen Mäkelän talon tarhakatokseen, jossa se viipyi horteisena kolme päivää, ennen kuin palasi kotiin toipumaan. Koira parani, mutta ei enää koskaan lähtenyt suden jäljille kovan taistelun jälkeen.

Kylän räätäli oli innokas susien metsästäjä. Hän nitisti niitä ansakuoppien, haaskalta ampumisen ja rekipyynnin avulla. Rekipyynnissä roikotettiin köydessä reen perässä heinillä täytettyä säkkiä. Reessä oli toisessa säkissä porsas, jota huudatettiin nipistelemällä. Susilauma hyökkäsi loikkien heinäsäkin ympärillä ja silloin reessä oleville miehille tuli tilaisuus ampua niitä. Joskus tilanne saattoi kääntyä niin tiukaksi, että susia jouduttiin lyömään kirveellä reen viereltä.

Kyttälän ja kaivon väliin rakentivat 1800- luvun puolivälissä Puolimäen ja Pellontaustan miehet sepän pajan. Sepän täytyi yrittää elääkseen montakin työtä, sillä pieni kylä ei kyennyt tuottamaan jatkuvasti takomatöitä. Perheen koon kasvaminen ja sepän viinaksiin menevä luonne ei taloudellista tilannetta ainakaan helpottanut. Selvänä ollessaan hän raivasi eri tilojen reunoille pieniä peltotilkkujaan. Peltotilkkujen hoitoon tarvittiin hevosta, mutta kevättalvella loppuivat hevosen rehut. Hevosparka oli lopulta pelkkää luuta ja nahkaa, kun seppä päästi sen keväällä ulos etsimään, löytyisikö pälvipaikoista mitään suuhun pantavaa. Eräänä päivänä naapurit toivat sanaa, että hevonen istuu Lintumaan aholla. Hevonen ei yksinkertaisestijaksanut nousta pystyyn. Yöllä naapurit kuulivat susien ärinän hevosen viereltä. Sudet eivät kuitenkaan uskaltaneet käydä näin oudossa asennossa olevan saaliin kimppuun ja hevosen henki säästyi. Sepän vaimo sitä pahoitteli, että sudet eivät päästäneet eläintä kärsimästä.

Venäjän yhtenäistämistoimet Sivun alkuun
Aleksanteri III:n aikana Suomi joutui yhtenäistämistoimien alle. Ensin tuli 1890 postimanifesti, jossa Suomen postilaitos siirrettiin Venäjän sisäministeriön alaisuuteen. Yleisvaltakunnallisen lainsäädännön ja tulli- ja rahalaitoksen yhdistämissuunnitelmat uhkasivat Suomen autonomista asemaa. Näisen suunnitelmien toteutuminen jäi keisarin kuoleman vuoksi kesken. Keisarin vaihtuminen ei kuitenkaan muuttanut alkanutta suuntausta.

Nikolai II:n aikana kansallismieliset piirit vahvistivat asemiaan Venäjällä ja Suomeen nimitettiin kenraalikuvernööriksi Nikolai Bobrikov 1898. Hän sai oikeuden rajoittaa kokoontumis- ja painovapautta. Helmikuun manifestissa 1899 siirrettiin yleisvaltakunnallisiksi katsottavat lait pois suomalaisesta päätäntävallasta. Manifestissa ei määritelty minkälaiset lait olisivat yleisvaltakunnallisia. Bobrikovin surmasi 1904 kouluylihallituksen apukamreeri Wilhelm Schauman. Japanin sota ja suurlakko 1905 vähensivät Suomeen kohdistuvaa yhtenäistämispainetta joksikin aikaa, mutta pian alkoi toiseksi sortokaudeksi kutsuttu aika, jolloin yhtenäistämislaissa suotiin Venäjän kansalaisille Suomessa samat oikeudet kuin suomalaisille. Käytännön hallinta maassamme joutui venäläisten käsiin. Venäläisten motiivi lienee ollut paljolti turvallisuuspoliittinen, suomalaisesta näkökannasta katsoen kyse oli yrityksestä kurinpidollisin pakottein venäläistää maamme.



Lähdeaineisto:
Toim. Seppo Zetterberg: Suomen historian pikkujättiläinen, WSOY 1978
Tauno Kuosa: Jokamiehen Suomen historia, WSOY 1963
Carl Grimberg: Kansojen historia, WSOY 1966
Peter Englund: Suuren sodan vuodet, WSOY 1996
Peter Englund: Pultava, ArtHouse 1998
Emil Hietala: Ketju konui puheit! 1982
Jukka Vainio: Keltin jutut 1998
Ossi Seppovaara: Kymijoki, virran kohtaloita vuosisatojen saatossa, 1988
Aimo Halila: Iitin historia I, toinen painos 1988
Eero Niinikoski, Jari Talvisto: Kuusankosken kirja, Gummerus, 1997

Kuusankoskella 26.6.1999 Hannu Tapiovaara



© Keltin Nuoret