Kuusankosken Keltin kylän keskeisellä kumpareella sijaitseva kansakoulurakennus valmistui kesällä 1915. Ensimmäiseksi ja samalla vuosikymmenien aikaiseksi opettajaksi valittiin Hilja Lehtimäki, naimisiin mentyään Peltonen. Koulu oli ns. supistettu kansakoulu, samassa luokassa istuivat eri vuosien oppilaat kukin omassa pulpettirivissään. Vuonna 1919 tai -20 aloitti alakoulu voimistelu- ja käsityöhuoneluokassa. Alakoulun ensimmäisenä opettajana toimi Saima Vilola, hieman myöhemmin tilalle tuli pitkäaikaisempi Lempi Korppi.
Koulun entisen oppilaan Sulo Salosen muistelujen (Kuusankosken Sanomat/1977) mukaan kylän lapset olivat käyneet Maunukselan koulussa ja nyt heitä siirtyi uuteen III-luokalle 5 tyttöä ja 4 poikaa. Yli 60 vuoden takaa muistuivat vielä nimetkin: Helmi Aho, Aili Lassila, Hilja Häkkänen, Naimi Mäkelä, Helmi Virtanen, Otto Paavola, Eino Fält, Pauli Hietala ja Sulo Salonen itse. Toiselle luokalle tulivat Vilho Kallio ja Toivo Metsänen.
kuva vuodelta 1915
Äitienpäivänä 1920- luvun lopulla Keltin kansakoulun rappusilla
Keltinkoulun 80 vuotis luokkakokous kautta vuosikymmenten 1995
Keltin koulun entisiä oppilaita vuonna 1995
| Opettaja Peltosta ja hänen toimintaansa muistelee Salonen suurella kunnioituksella. Jo aivan alusta kaikki oppilaat kiintyivät häneen. Jokainen yritti parhaansa niin oppimisessa kuin käyttäytymisessäkin, ettei "opettajan tarvitseisi pahoittaa mieltään". Oli kuin keskinäisellä päätöksellä sovittu, ettei kukaan myöskään kiusaisi tovereitaan. Edellisessä koulussa olivat arat ja heikommat joutuneet sellaista kokemaan. Niinpä sitten ei myöskään tarvinnut jättää ketään rangaistusarestiin. Vaikka kaikessa opiskelussa yritettiin parasta, jäätiin toki sentään laiskalle joskus. Eräs nuorempi henkilö vahvisti edellä kerrotun, vielä myöhempinäkin vuosina vallitsi koulussa poikkeuksellisen rauhallinen ilmapiiri. |
| Opettajan toisaalta reipasotteisuutta kuvastanee parhaiten, että hän opetti myös poikien käsitöitä. Hän oli käynyt ns. veistokoulun ja pystyi mm. terottamaan ja kunnostamaan kaikki työkalut. Ja ahkeria kuulemma oltiin, ei kierrelty katselemassa, mitä muut puuhailivat. Nyt Salonen naurahti, että lastujakin kertyi tästä syystä joka tunti melkoiset kasat. Viimeisinä vuosina tehtiin kookkaitakin esineitä, niinpä Salosenkin aitassa on vieläkin listoista koottu istumasohva. |
| Erittäin vaikuttavana ja yksityiskohtia myöten selvänä painui koulupojan mieleen seuraava tapaus. Eräänä vuoden 1917 myöhäissyksyisenä päivänä tuli opettaja luokkaan sylissään silloisen Venäjän valtakunnan lippu. Sellainen täytyi olla kaikilla kouluilla ja liputtaa aina mm. tsaariperheen nimipäivinä. Vakavin ilmein repäisi opettaja siitä yhden värin irti sanoen samalla, että näin erottuu myös Suomi itsenäiseksi valtioksi vieraan vallan alaisuudesta. Käteen jäivät vain sininen ja valkoinen. Olihan jo useiden vuosien aikana useissa yhteyksissä esitetty, että ne olisivat maamme vertauskuvalliset värit. Tästähän kirjoitti mm. jo Sakari Topelius aikoinaan. Kun Salonen palasi kotiin, kirjoitti än tuvan seinään tapahtuman päivämäärän. Siellä se on vieläkin, kovalevyn alla. |
| Koulun joulujuhlat olivat samalla todelliset kyläjuhlat. Silloin kokoontui koululle vanhempien lisäksi runsaasti muitakin kyläläisiä. Nuorisoseuran - sellainenkin oli toiminut Keltissä - miehet olivat talkoilla rakentaneet luokkaan tarvittaessa koottavan, pienehkön esityslavan esirippuineen luokan seinustalle. Sieltä sitten näyteltiin mittaviakin joulunäytelmiä. Koulun kevätjuhliin valmistettiin myös huolella runsaasti ohjelmaa, mutta yleisönä olivat pääasiassa vain omaiset. |
| Alakoulunopettaja Vilolasta on jäänyt muistikuva, että hän oli suorastaan terhakka. Hän perusti kylään mm. naiskuoron ja johti sitä melkoisella menestyksellä. Sekakuorostakin oli puhetta, mutta se jäi toteuttamatta opettajan siirryttyä muualle. Salonen oli jättänyt jo koulunkäynnin, kun alakouluun tuli pitkäaikaiseksi opettajaksi Lempi Korppi. |
kuva
Pari sukupolvea kelttiläisiä opintien alkuun saattaneen kunnioitetun opettajamme Lempi Korpin syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta. Ryhmä entisiä oppilaita kävi kunnioittamassa opettajansa muistoa laskemalla Keltin Nuoret ry:n järjestämän kukkalaitteen opettajan haudalle Valkealan vanhalla hautausmaalla ja viettämällä pienen muistotilaisuuden Kymen Paviljongilla.
Tapani Moilanen:
Keltin koulu 1915 - 1966
__________________________________________________________________________________________
MUISTOJA KOULUAJALTA ja vähän muitakin muistoja
Aloitin koulun kuusivuotiaana syksyllä 1945. Koko koulussa oli vain kaksi opettajaa Lempi Korppi alakoulussa ja Hilja Peltonen yläkoulussa. Sota oli päättynyt vain vuotta aiemmin, joten elettiin ihan oikeasti pula-aikaa. Me oppilaat keräsimme viljapellolta sinne karisseita tähkiä. Jyvistä keitettyä velliä saimme sitten kouluruoaksi. Kylässä oli paljon ikäisiäni poikia. Luokallani oli vain yksi tyttö. Monet pojista ovat jääneet kylään koko loppuiäkseen.
Kuren Martti oli ollut sotalapsena Ruotsissa eikä osannut lainkaan suomea palattuaan perheensä pariin. Lasten kanssa leikkiessä suomen kielen taito kehittyi nopeasti.
Hietalan Rami lauloi kulkurin valssia välitunnilla, leikittiin `kuka pelkää mustaa miestä´ ja voimisteltiin rekkitangolla. Kerran tulin tehneeksi rekillä 200 polvipyöräystä yhteen mittaan. Välitunti ei aivan riittänyt, joten myöhästyimme oppitunnilta.
Me kaikki luokkemme pojat olimme jostain syystä saaneet jälki-istuntoa. Peltosen Seppo kuitenkin lähti kesken istunnon ikkunasta ulos ja kotiinsa. Kiltti naisopettaja vain ihmetteli, mihin se Seppo katosi.
Laaksosen Seppo keksi talvella ottaa yhden pysäkin välin kyytiä pitämällä kiinni linja-auton takapuskurista ja liukumalla monoilla lumista tietä pitkin.
Poikien käsitöitä opetti paikallinen kirvesmies, joka asui aivan koulun lähellä. Hän teetti meillä alakoululaisilla jakkaran. Sain arvosanaksi viisi. Näin syntyi käsitykseni taidoistani tuolla alalla. Jakkara on edelleen meillä käytössä seitsemäkymmentä vuotta myöhemmin. Kun näytin jakkaraa koulun entisille oppilaille koulun satavuotistapaamisessa ja arvioitin jakkaran paikalla olleilla ihmisillä, he olisivat antaneet arvosanaksi yhdeksän. Kylläpä on arvostelu lepsua nykyään.
SITTEN MUITA MUISTOJA TUOLTA AJALTA
Salosilla, joiden pihamökissä asuimme, oli sijoitettuna kaksi venäläistä sotavankia. He elelivät vapaana ilman vartijoita, tekivät maalaistalon töitä ja saivat ruoan palkaksi töistään. Toinen heistä rakensi itse balalaikan puusta ja rautalangasta ja soitti sitä minunkin ilokseni.
Aivan lähellä oli junarata Korialta Voikkaalle. Tälle radalle oli muutamiksi viikoiksi siirretty venäläisiä sotasaaliiksi jääneitä vetureita. Siinä oli pikkupojilla ja vanhemmillakin ihmettelemistä, kun vetureita pääsi katsomaan ihan lähietäisyydeltä.
Monet elintarvikket olivat kortilla. Kauppias leikkasi kortista palan, kun oli ostettu kyseistä tarviketta.
Eräänä iltana koululla oli tilaisuus, jossa näytettiin elokuvia paikalle tuodulla projektorilla. Kuvassa juustopötkö siirtyi liukuhihnalla, vieressä oli sika, joka otti kärsäänsä herneitä ja puhalsi niitä juuston läpi. Näin selvisi emmental-juuston reikien salaisuus.
Maalaisympäristössä oli paljon mielenkiintoisia laitteita kuten pärekone ja hevoskierto, joka tosin ei enää ollut käytössä. Pellavaa loukutettiin ja lihdattiin kotitarpeiksi ja rukilla kehrättiin langaksi, josta kangaspuilla äiti kutoi kankaita. Pihapiiriin kuului myös aitta, navetta ja jäävarasto, josta kesällä saatiin maidon jäähdytykseen tarvittavat jäät. Ne oli talvella sahattu joen jäältä ja peitetty paksulla sahanpurukerroksella.
Hiukan etäämpänä oli riihi, jonne pääsin sisälle pikku luukusta. Tulin kiertäneeksi sähkömoottorin katkaisijaa, joka ei kääntynytkään takaisin. Olin nähnyt isännän käynnistävän koneen ja tiesin, että kone käynnistyy vasta kolmannen käännön jälkeen. Ymmärsin, että nyt tilanne saattaa olla vaarallinen, kun seuraavan kerran moottoria käytetään. Pelotti kovasti mennä kertomaan isännälle, mitä olin tehnyt. Lopulta pakotin itseni Sulo-isännän puheille pyytääkseni häneltä anteeksi tekoani. Kyllä helpotti, kun isäntä ei edes suuttunut.
Terveisin Erkki Salakka