Historiaa

 

Esan muisteloita Keltin Nuorten perustamisesta

Siitä on yli neljännesvuosisata, kun muutama kundi, en enää muista ketkä, istuskeli Keltin Kymenmaan kaupan rappusilla. Tuli siinä jotenkin puheeksi, että paremminkin voisi iltansa viettää, vaikkapa urheillen tai muuta, mutta kun ei ole paikkaa edes kunnon lentopallokentälle, talviharrasteista nyt puhumattakaan. Joku - sitäkään en enää muista kuka - luultavasti luultavasti Helsingin yo-talon valtauksen innoittamana - sai ajatuksen vallata Keltin kansakoulun nuorisotiloiksi. Se sai heti kannatuksen ja aloimmekin miltei samalta istumalta Valtsun (Tarmo Anttalainen) kanssa laatia aiheesta juttuja seudun eri lehtiin, ja saimmekin läpi pari yleisönosastokirjoitusta ensin Kouvolan, sitten Kuusankosken Sanomiin.

Ja sehän puri niin kuin pitikin: koko kylä otti asiakseen koulun saamisen takaisin kyläläisten käyttöön. Siihen aikaanhan se toimi jonkinlaisena paikkakunnan teollisuuden reservitilana. Kiersimme adressin kanssa kylää, ja kävimme sitten viemässä Paavo Aapron, joka siihen aikaan oli kaupunginvaltuutettuna, johdolla adressin kaupunginjohtajalle. Salmenoja tyrmäsi ajatuksen, mutta tarjosi meille vastaehdotuksena nuorisotilaksi kunnalliskodin käytöstä poistettua sikalaa.

Lienee selvää, että me koimme ehdotuksen loukkauksena, vaikkei se ehkä sellaiseksi ollut tarkoitettukaan. Niinpä päätimme kääntyä uudelleen lehdistön puoleen. Silloinen Kuusankosken Sanomien päätoimittaja Seppo Suominen innostui asiasta niin, että julkaisi vastineemme etusivullaan, jossa me selkeästi ilmoitimme, ettemme ole pyytäneet kaupungilta sikalaa vaan Keltin kansakoulun nuorisotiloiksemme. (Mainittakoon pienenä episodina, että välittömästi tämän jälkeen lehden päätoimittaja vaihtui - tiedossani ei ole, littyvätkö tapaukset millään tavoin toisiinsa.)

Jouluhiljaisuuden jälkeen saimme Paavon välityksellä kaupunginhallituksen päätöksen, että kaupungin väestönsuojelulautakunta on lupautunut luovuttamaan luento- ja varastotilansa käyttöömme, jos löydämme kaupungista yhteisön vastaamaan järjestyksestä paikassa. Rivien välistä oli luettavissa, että "ottakaa tai jättäkää, mutta koulukysymykseen emme enää palaa." 

Eihän se meitä miellyttänyt, mutta joukolla pohdittuamme päätimme, että olihan tämä tyhjää parempi. Eikä meidän tilojen valvontaakaan tarvinnut pohtia kovin kauan - siihen aikaan epäpoliittiset yhdistykset olivat kiven alla - päätyäksemme oman yhdistyksen perustamiseen. 

Paavo oli mukana vielä kerran vetämällä alustavan kokouksemme 4. päivänä tammikuuta 1969. Teimme alustavan suunnitelman toimintaperiaatteiksemme ja nimitimme sääntötoimikunnan laatimaan yhdistykselle sääntöjä. Kaikesta tärkeästä vallitsi kohtalainen yksimielisyys, mutta yhdistyksen nimestä äänestettiin moneen kertaan. Lopputulos oli kompromissi, joka ei varmaankaan tyydyttänyt ketään - toki julkisuuden kannalta olisi ollut eduksi, jos olisi käytetty vähän enemmän mielikuvitusta. Mutta olipa miten oli, sillä sitä on pärjätty 30 vuotta. 

Seuraavaksi sunnuntaiksi kutsuttiin koolle perustava kokous, jossa säännöt lyötiin lukkoon ja allekirjoitettiin yhdistyksen perustamissopimus. Samalla valittiin hallitus ensimmäiseksi toimintakaudeksi, ja Hyytiäisen Matin puheenjohdolla alkoi toimintamme. Aluksi se oli tilojen maalausta ja kalustusta, mutta kun alkuvaikeuksista oli selvitty, alettiin laajentaa sektoria monille suunnille. Vaikkei taloutemme aluksi perustunut kuin jäsenmaksu- ja virvokemyyntituloihin, järjestimme niilläkin resursseilla melkoisesti tekemistä jäsenille ja - pienenä PR-yksityiskohtana - äitienpäiväjuhlat 74 äidille. Kesällä talouspaineisiin tuli helpotusta, kun järjestimme julkiset arpajaiset. Kamerakerhotoiminta aloitettiin ja teimme ensimmäiset "virkistäytymismatkamme", joista tuli meille eräänlainen "tavaramerkki" (jotkut kylläkin olisivat mieluummin käyttäneet sanaa "leima"). Oli miten oli, niillä oli melkoinen vaikutus jäsenmäärämme kasvuun, samoin kuin julkisista huvitilaisuuksistakin, joita aloimme syksyllä järjestää. paukun hiihtokilpailut elvytettiin ja erilaisia harrastuspiirejä syntyi puolenkymmentä. Niinpä vuoden -70 loppuun mennessä yhdistyksestämme oli kasvanut jo ainakin maakunnallisesti ajatellen huomattava 120-jäseninen "suurseura".

Yhdistyksemme historia ei tietenkään voinut olla pelkkää kasvua, eikä pidäkään olla: mitä enemmän jäseniä, sitä suurempi osa passiivisia. Tärkeämpää kuin jäsenmäärä on jatkuvuus. Harvoja alueita on väestökato kohdellut niin kaltoin kuin Kelttiä 70- luvun alkupuoliskolla, ja tällainen paine kohdistuu eniten juuri jäsenyysikäiseen nuorisoon: opinnot, työpaikat toisella paikkakunnalla jne. Olin iloisesti yllättynyt, kun alkaessani ideoida yhdistyksen 10-vuotisjuhlia KeNu:lla oli vielä toimiva hallitus, vaikka kuulin sen kuolleen kokonaan. Muuten en niistä juhlista kauheasti nauttinut: puolessa vuodessa onnistuin onkimaan selville 94 osoitetta, paikalle saapui tasan 6 jäsentä!

Nyt tilanne on ilmeisesti muuttunut: "kohtalokysymyksemme" Keltin koulu on siinä käytössä missä pitääkin. Pitäkää siitä hyvää huolta, nostakaa yhdistyksen nimi uudelleen kunniaan. Se lämmittää vanhan veteraanin sydäntä täällä jossakin.

Esa Naumanen

 

Keltin Nuorten ensimmäisen puheenjohtajan Matti Hyytiäisen muisteloita

Keltin nuoriso, aina ennen muinoin, vietti aikaansa entisen kaupan pihalla sen rappusilla, maitolaiturilla tai läheisessä metsikössä. Se toimi hyvin vuoteen 1969, jolloin tapahtui jotakin, joka toimii edelleen. Jostakin syystä olimme kyllästyneet toimettomuuteen ja siihen pieneen piiriin, joka ympärillämme oli. Eräänä päivänä pidimme kokousta Kuusankoskella Kustin- baarissa pienteollisuustalolla.

Asiantuntijaksi kutsuimme Paavo Aapron Keltistä, hän kun oli kaupunginvaltuustossa ja perillä asioista ja sen kokouksen tuloksena syntyi Keltin Nuoret ry. Minusta tuli yhdistyksen puheenjohtaja, josta olen ollut kovin kiitollinen, sillä se antoi minulle paljon. Kokouspaikaksi kaupunki antoi meille erittäin hyvät tilat vanhainkodin uuden osaston väestönsuojan, joka toimi pitkään vakituisena nuorisokerhona.

Taisi Keltin Nuoret ry olla Suomen ensimmäinen nuorisokerho, jota ei johtanut kunta. Toimintamme oli erittäin vilkasta, jäseniä oli paljon ympäri Kuusankoskea. Teimme retkiä, pelasimme lentopalloa ja kesäisin toimintamme keskittyi Keltin koululle, jossa meillä oli mm. limuvarasto ja myynti koulun kellarissa. Järjestimme Keltin hiihtoja ja palkintojenjako-tansseja Paukun majalla. Monet monituiset äitienpäiväjuhlat pidimme kerholla ja meillä kaikilla oli mukavaa. 

Joskus kuitenkin kaikki mukava päättyy, niin tämäkin. Kasvoin ilmeisesti liian isoksi, toiminta laantui ja jäin pois toiminnasta, mutta olen iloinen siitä innosta jolla toiminta jatkuu tiloissa, jotka on alunperin rakennettu nuorisolle, vanhassa koulurakennuksessa. Jos tässä on jotain muistivirheitä, pyydän anteeksi, sillä toinen vika on dementia ja toista en muista. 

Matti Hyytiäinen



© Keltin Nuoret